Kristittyjen joukkoon näyttää tulleen uusi laji.

Tämä laji on samankaltainen kuin slalom mäkihiihto. Ihmiset pelkäävät eksytyksiä ja harhaoppeja niin paljon, että heidän aikansa kuluu tarkkaillessa ja väistellessä muita. Arjen rakkaus ja välittäminen unohtuu.

On tullut se aika, että palvelijat tuomitsevat ja lyövät kanssapalvelijoitaan. Kaivellaan esille toisten menneisyyden lankeamiset tai opilliset onnahdukset. Näistä sitten Iltasanomien lailla saadaan
herkkupaloja toisten luettaviksi ja oman saarnan aiheeksi.

Tässä ”slalomissa” meno on niin kovaa että kanssamatkaajat jäävät jalkoihin kuin pujottelukepit. Uskovia ei enää rohkaista ja auteta eteenpäin. Oma palvelutehtävä kukoistaa sitä enemmän mitä saadaan tietää toisten virheistä ja saadaan ne levitellyksi kaikkien nähtäville. Rakkaus ei enää peitä mitään. Haluaisimmeko itseämme näin kohdeltavan?

Unohduksiin on myös jäänyt se tärkeä sana: 1 Tess 5:21” Koetelkaa kaikkea ja pitäkää se mikä on hyvää”. Tavaksi otetaan siis heittää lapsi surutta pesuveden mukana. Tällaisessa atmosfäärissä kasvaa turvattomuuden tunteet ja siinä menossa heikoimmat lankeavat ja sortuvat. ’Rakasta lähimmäistä niin kuin itseäsi’ on unohdettu. Rakkautta ja armoa ei juurikaan enää ole näiden suurten sanojen ja mahtavien tietäjien opeissa. Tulee se kuva että käänsi sitten päänsä itään tai länteen on vastassa vain vihollinen eksytyksineen. Vihollisesta tulee suuri ja Jumala jää taka-alalle.
Se on seurausta tämänkaltaisesta ajattelusta ja opetuksesta. Todellista Jumalan työtä ei heidän mielestään ole juuri missään muualla kuin heidän omassa palvelutehtävässään. Onko tämän kaltaisen ilmapiirin luominen Jumalasta? Eikö se ole paremminkin noitavainoon yllyttämistä?

Raamattua ei mielestäni tulisi käyttää niin yksipuolisesti ja farisealaisesti. Onko Jumala tarkoittanut meitä ensisijaisesti toistemme tuomareiksi ja vartijoiksi? ( Gal. 6:4, Jaak. 5:9, Room.14:4 Kts sivun alareuna) Annettiinko sana meille vain toisten vikojen etsimiseen ja kaiken innostuneen hengellisyyden sammuttamiseen? Toisten uskon elämää näyttää olevan paljon helpompi hoitaa kuin omaa. Ehkäpä näin voi itse piiloutua omalta syyllisyydeltään Jumalan edessä. Tunnettu tosiasiahan on kun nostaa esille toisten suuret synnit ja viat, niin omat virheet voi rauhassa unohtaa.

Paavali näki ja toimi toisin kohdatessaan Korintin seurakunnassa epäsopua, eksymistä ja jopa räikeää syntiä. Katsotaanpas millä tavalla pakanoitten apostoli Paavali kohteli tätä riitaisaa, lankeilevaa, epäsoveliaita sukupuolisuhteita harjoittavaa ja jopa epäjumalien palvontaan eksyneitä kanssaveljiä ja sisariaan.



1Kor 1-8

Paavali, Jumalan tahdosta Kristuksen Jeesuksen apostoliksi kutsuttu, ja veli Sostenes Jumalan, meidän Isämme, ja Herran Jeesuksen Kristuksen armo ja rauha teille. Minä kiitän aina teidän tähtenne Jumalaani siitä armosta, joka teille on annettu Kristuksessa Jeesuksessa.

Hänen yhteydessään te olette saaneet kaikkea rikkautta, niin tietoa kuin puhetaitoakin. Sanoma Kristuksesta on juurtunut lujasti teihin, ja teillä on armolahjojen koko rikkaus odottaessanne Herramme Jeesuksen Kristuksen ilmestymistä- Jumala on myös vahvistava teitä loppuun saakka, niin ettei teissä ole moitteen sijaa Herramme Jeesuksen Kristuksen tulemisen päivänä.


Kaiken tämän räikeän vääryyden ja syntielämän keskellä Paavali sanoo että hän on varma että Jumala vahvistaa omiansa loppuun saakka, ja että lopulta heissä ei ole enää moitteen sijaa. Kutsuupa hän vielä tätä seurakuntaa Jumalan pyhittämäksi. Näetkö sinä Korintin seurakunnan eksyneenä vai pyhänä? Asia on asenteesta ja uskosta kiinni.

Voimme olla niin turvattomia että meidän olemuksemme, puheemme ja jopa saarnammekin huokuu vain pelkoa ja epäilyksiä. Sen tähden on tärkeää tässä kiihkossa tutkia myös itseään ja omia motiivejaan Raamatun valossa. Meidän tulisi siis rohkaista ja kannustaa toisiamme. Totuudentorvena oleminen ilman rakkautta on synti siinä missä ylpeyskin.

Ilmestyskirjan seitsemän seurakuntaa sai osakseen monenlaista moitetta mutta myös kiitosta ja rohkaisua. Eikö meilläkin tulisi olla sama asenne? Rakkaudessa nuhteleminen on aivan muuta kuin ilkeämielinen kokonaisvaltainen tuomitseminen. Monesti eri kristillisten herätysliikkeiden ihmiset niputetaan, tuomitaan kaikki kerralla ja heitetään surutta poltettaviksi.

Raamattu kyllä kehoittaa, että jos joku eksyy niin voimme ohjata häntä rakkaudessa oikealle tielle. Miten ohjaisit vaikkapa sisartasi tai veljeäsi, äitiäsi tai isääsi, entäpä puolisoasi?

Rakastakaamme siis toisiamme sillä rakkaus on Jumalasta.

Siunausta
Petri Ruotsalainen

Raamattulähteet kirjoituksessa:

Gal 6:4 Kukin tutkikoon vain omia tekojaan. Silloin hän voi ylpeillä vain siitä, mitä hän itse on, vertaamatta itseään toiseen.Jaak 5:9 Älkää syytelkö toisianne, veljet, ettei teitä tuomittaisi. Tuomari seisoo jo ovella.Room 14:4Mikä oikeus sinulla on tuomita toisen palvelijaa? Oman isäntänsä edessä hän seisoo tai kaatuu -- vaikka kyllä hän seisoo, sillä Herra kykenee pitämään hänet pystyssä.