Jumalan armoa ja rauhaa teille kaikille ja erityisesti äideille. Olkaa sydämellisesti onniteltuja. Minun kunniatehtäväni on pitää pieni puhe äideille, mutta huomaan että sepä onkin vaikea tehtävä. Ei tahdo löytyä sanoja. Sen nyt ainakin voin todeta, että äidit ovat nostettu tänä aamuna kunniaan Suomen kodeissa. Usea äiti on saanut kahvin sänkyyn, äitienpäiväkukat ja onnittelukortit sekä lahjat. Äidit ja isoäidit ovat jälleen ainakin tämän päivän juhlittuja sankareita. Tänään halutaan arvostaa äitejä heidän tärkeästä ja suurenmoisesta tehtävästään. Meidän Jyri poika 16-vuotiaana lähetti mummolle onnittelukortin ja kirjoitti siihen lyhyen ja ytimekkään viestin: Oma mummo mansikka, muu mummo mustikka.Mutta äitienpäivä on myös monille vaikea päivä, sillä joka kuudennella parilla Suomessa ei ole lapsia. On myös äitejä, joiden osana on ollut jäädä yksin avioeron, puolison tai lapsen kuoleman vuoksi, tai heidät on muutoin unohdettu. On myös naisia, joita äitienpäivä muistuttaa siitä, ettei ole löytynyt puolisoa, jonka kanssa voisi perustaa perheen. Syyllisyyden tuntoisiakin äitejä on varmasti yhä enemmän. Esimerkiksi niitä, jotka ovat antaneet pois äiteytensä.

Olipa äiteyden suhteen miten tahansa, niin todettakoon, että jokaisella meillä kuitenkin on, tai on ollut, oma äiti. Millainen? Kultaako aika kaikki muistot? Tiedän, että monet äidin eivät pidä suitsutuksesta eikä ylisanoista. Toiset taas pitävät hyvänä, että jos ei ole vuoden muina päivinä kiitetty ja arvostettu, niin edes äitienpäivänä muistetaan. Meidän on hyvä muistaa myös, että biologisen äiteyden lisäksi on henkistä ja hengellistä äitiyttä. Näitäkään äitejä ei ole syytä jättää vaille huomiota. Olkaa hyvät, yrittäkää nyt kaikki äidit kestää, sillä vuoden muina päivinä kiitos ja arvostus ovat tahtoneet unohtua, ja jos nyt sitä tulee korkojen kanssa, niin ottakaa se vastaan. Tarvitaan juhlia. Tarvitaan mielen ylentymistä niin, että arjen harmaus edes hetkeksi väistyisi. Eikä annos ihanteellisuuttakaan liene kovin pahaksi.

Osaammeko juhlia? Ehkäpä joku äiti voi sanoa: kunpa tietäisit, millaisten taistelujen keskeltä olen tullut tänne. Kunpa tietäisikin! Kunpa tuntisimme taustat joista kaikki tulemme. Silloin emme niin herkästi arvostelisi ja varsinkaan tuomitsisi sanoen:" Olisin tarvinnut tukea. Olisin tarvinnut turvallisen ihmissuhteen, mutta jouduin pettymään. Kun minulla oli kaikkein vaikeinta, sain vähiten ymmärtämystä".

Raision kunnan alueella on erikoislääkäri Jussi Vahtera tehnyt aikanaan tutkimuksen siitä, mikä ihmissuhde edistää terveyttä. Sosiaalisia verkostoja ja ihmissuhteita on seurattu, tutkittu ja todettu, että yhtä hyvin miehet kuin naisetkin hakevat tukea läheisimmältä naispuoliselta ystävältä. Mies aviovaimolta, mutta vaimo läheisimmältä naisystävältä. Miksi vaimo ei saa tukea mieheltään, vaan hakee sitä lähimmältä naisystävältään? Tutkimuksessa todettiin, että vaimoa rasittaa mies. Mies on hänelle samanlainen terveysriski kuin viina ja tupakka. Näin toteaa tämä tutkimus.

Kiponniemessä sielunhoitoviikolla Päivi-Maria Mikkola oli koonnut aiheistoa siitä minkälainen terveysriski me isät, aviomiehet, seurakunnan johtajat ja pojat olemmekaan naisille. Poimin jonkun asian hänen esityksestään. Kuinka moni tyttö ei ole saanut tukea isältään? Hänellä ei ole ollut sitä suojelevaa isää, jota hän olisi tarvinnut. Isä ei ole ollut läsnä, eikä hän ole vastannut kysymyksiin. Hän ei ole rohkaissut, eikä sanonut vahvistavia sanoja, erityisesti silloin kun tyttö oli kehittymässä naiseksi. Monet isät ovat myös arvostaneet perheen poikia enemmän kuin tyttöjä. Isät ovat myös halveksineet äitejä ja siten ovat loukanneet syvästi perheen tyttäriä. Aviomiehet ovat epäkunnioittavasti suhtautuneet vaimoihinsa, vähätelleet heitä, heidän lahjojansa, ymmärrystään ja korostaneet omaa voimaansa. Aviomiehet ovat väärinkäyttäneet valtaansa. He ovat käyttäneet väärin vaimojensa anteeksiantamusta ja pitkämieleisyyttä. Usein on ollut haluttomuutta ymmärtää. Aviomiehiltä on puuttunut aloitteellisuutta, kun sitä olisi tarvittu. Moni mies on painanut vaimojensa naisellisuuden alas, eikä ole sitä arvostanut. Seurakunnan johtajat ja muut auktoriteetit ovat käyttäneet valtaansa väärin ja ottaneet Jumalan tuekseen naisia vastaan. He ovat osoittaneet, että naiset ovat vähempiarvoisia, eivätkä he ole auttaneet ja rohkaisseet naisia lahjojensa ja pyrkimystensä toteuttamisessa. Poikaystävät ovat käyttäneet tyttöjä hyväkseen, eivätkä ole kunnioittaneet tyttöjen tunteita tai ottaneet tarvittavaa vastuuta. Veljet ovat kiusanneet ja loukanneet sisariaan.

Miten tarpeelliseksi anteeksiantamus tuleekaan näihin läheisiin ihmissuhteisiin. Voitteko te isoäidit, äidit, naiset ja tytöt antaa meille miehille anteeksi?

Voitto Oinonen