Esimerkiksi näin: Se lipsahti minulta. Tulipa liioiteltua kuulemaani juttua. Enpä viitsinyt kaikkea kertoa, jätin osan pois. No se oli sellainen valkoinen valhe. Se oli niin tiukka tilanne, että hätävalhe pääsi suustani.

Kahdeksas käsky kieltää meitä sanomasta väärää todistusta lähimmäisistä. Valheen muotoja on monia, mutta tässä on kyse ihmissuhteita rikkovasta asiasta, joka voi vahingoittaa lähimmäisiämme todella paljon. Tähän kuuluu varsinkin tuo pahanpuhumisen taipumus. Sehän on tiedetty asia, että mieluummin puhutaan lähimmäisestä pahaa kuin hyvää. Me itse haluaisimme, että meitä kiitetään, mutta entä jos meistä itsestämme puhutaan pahaa. Haluaisimmeko meihin sovellettavan Raamatun sanaa: minkä tahdotte ihmisten teille tekevän, tehkää samoin heille? Jos haluat, että sinua kiitetään ja sinusta puhutaan hyvää, on se aloitettava sinusta itsestäsi suhteessa toisiin ihmisiin. Miksi ei voisi puhua hyvää toisista?

Sehän on selvää, että puheittemme mielialueita on juuri toisista puhuminen, mutta entä se, miten paljon siinä on totuutta. Onko varsinkin pahanpuhuminen ja arvostelu tarkistettua, onko asiat niin kuin kerroit. Milloin mennään jo juoruilun puolelle? Väärää todistusta on kaikki se, mitä asianmukaisesti ei voida tarkistaa. Kunnia ja maine ovat helposti riistetyt, mutta niitä on vaikea saada takaisin. Vanha hyväksi koettu lehtimiessääntö on: Älä milloinkaan tarkista hyvää juttua, sillä silloin se voi mennä piloille.

Luterilaisessa tunnustuskirjassa kahdeksannen käskyn selityksessä puhutaan panettelijoista seuraavasti: ”Jos sellaiset tietävät toisesta hitusenkin verran, levittävät he sitä joka soppeen, kutkuttelevat sillä mieltään ja mielihyvästä kahnuttelevat itseään, kun saavat kaivella toisen halpamaisuuksissa kuin siat, jotka kääntelevät itseään loassa, kärsällään sitä tonkien. Jumala tahtoo ehkäistä jokaista puhumasta toisesta pahaa, vaikka tämä olisikin syyllinen ja vaikka puhuja sen tietäisi, kuinka paljon suuremmalla syyllä, ellei hän tiedä ja on kuullut asiasta ainoastaan huhujen tietä. Jos siis tapaat suunsoittajan, joka juoruilee toisesta ja häntä parjaa, niin sano se hänelle vasten kasvoja, näin oppii pitämään suunsa kiinni.”

Ut:ssa nimi saatana esiintyy 38 kertaa ja on käännetty sanasta diabolos. Se tarkoittaa henkilöä, joka esittää syytöksen ja epäilyksen lähimmäisestään, usein tämän selän takana. Tästä johtuu diabolos sanalle merkitys: panettelija, parjaaja, syyttäjä, kantelija, ilmiantaja

Myös ulkokultaisuus kuuluu tähän asiayhteyteen. Jumala haluaa tarttua myös ihmisten ulkokultaisuuteen. Sekin on yhdenlaista valehtelemista.

Alkutekstin sana, hypokrisis, tarkoittaa näyttelemistä, teeskentelyä. Hypokrinomai tarkoittaa vastata, tulkita, näytellä osaa, teeskennellä, olla olevinaan. Hypokrites sana taas tarkoittaa sellaista, joka haluaa eläytyä sellaiseen, jota hän ei todellisuudessa ole.

Ulkokultaisuus tarkoittaa siis käyttäytymistä, joka ei vastaa ihmisen todellista tilaa. Koko ihmiselämässä on aina ulkokultaisuuden vaara. Se voi rehottaa yhteiskunnassa ja ihmisten keskinäisissä suhteissa. Itsekkyys voidaan naamioida hyväntekeväisyydeksi ja rakkaudeksi. Moraalin alalla esiintyy ulkokultaisuutta. Vääryys ja synti peittyy usein hyveellisyyteen. Usein todellisten hyveitten, kuten oikeuden, laupeuden ja uskollisuuden laiminlyönti peitellään olemalla pikkutarkkoja vähäpätöisissä asioissa

Mitä sanoikaan Jeesus: te siivilöitte hyttysen ja nielette kamelin. Ota pois malka (hirsi) omasta silmästäsi niin sitten näet ottaa rikan veljesi silmästä.

Valheenpuhujat naamioivat ulkokultaista elämäänsä ja syyttävää omaatuntoaan julistamalla ankaraa, luonnotonta pyhän elämän vaatimusta.

Jeesus ja Raamattu julistaa ulkokultaisuuden kaikkine ilmenemismuotoineen synniksi, vieläpä vaaralliseksi synniksi, sillä sen harjoittaja ei itse sitä useinkaan huomaa ja koko uskonelämä voi mennä pilalle se tähden. Ulkokultaisuus on paljastettava ja katuen vietävä se Herralle.

Jopa kiitoslauluihin ja ylistykseen se voi liittyä sekä kaikkeen muuhunkin Herran palvelukseen. Jeesus luonnehtii aikansa ulkokultaisuutta: ”tämä kansa kunnioittaa minua huulillaan, mutta heidän sydämensä on minusta kaukana”.

Mitä tästä opimme? Tarvetta on pyytää anteeksi Ihmisiltä ja Jumalalta.

KirjoittiVoitto Oinonen