Raamatun ihmeellisyyksistä
Aloin tutkia käyttämiäni Raamattuja. Niitä on 65 vuoden aikana kertynyt useita. Selatessani kirjapinoa huomasin muistiinpanoja tyhjillä sivuilla ja aloin lueskella niitä. Osa kirjoituksista oli vuosikymmenten saatossa haalistunut ja lyijykynän jälki kulunut pois. Mutta mielenkiintoni kohteeksi nousi useitakin asioita.
Yhdeksänkymmentäluvun puolessa välissä olimme käymässä Israelissa ja osallistuimme Jerusalemissa tilaisuuteen jossa muisteltiin pääministeri Jitzhak Rabinin vuoden takaista murhaa. Joku kertoi että pääministerin työpöydälle oli tuotu vakava viesti jossa Rabinia varoitettiin liikkumasta yksin avoimilla paikoilla. Mooseksen kirjojen tutkijat olivat löytäneet koodatun sanoman 5.Moos.32: - Arafat kättelee Rabinia – salamurhaaja – Amir – kaksi laukausta. Pääministeri ei uskonut koodisanomaan vaan torjui tiedon. Hän kuoli 4.11.1995 salamurhaajan, Yigal Amirin luodista. Hän oli osallistunut Tel Avivissa rauhanjuhlaan Israelin kuninkaiden aukiolla, nykynimeltään Rabinin aukio. Rabin teki työtä rauhan saamiseksi palestiinalaisten ja israelilaisten välille. Hänelle oli myönnetty Nobelin rauhanpalkinto.
Raamatun salakielisistä sanomista on julkaistu englanninkielinen kirja, joka nousi USA:ssa aikanaan bestselleriksi. Tooraa, eli Mooseksen kirjoja tutkimalla on löydetty koodattua tietoa myös meidän ajastamme. Tutkijat soveltavat menetelmiä joiden avulla sotatilanteissa lähetettiin piiloviestejä.Tietokoneaikana tutkimisesta on tullut helppoa ja mielenkiintoista.Tietääkseni koodausta alkoi tutkia ensimmäisenä tsekkiläinen rabbi, Michael Dov Weissmand. Sodan aikana hän onnistui pakenemaan keskitysleiriltä Amerikkaan.
Olin kirjannut muutamia sanomia raamattuni tyhjälle sivulle.
1.Mooseksen kirjasta löytyy sana TORA = OPETUS, kun otetaan hebreankielisestä kirjoituksesta joka 50.kirjain.
1.Mooses luvusta 2. löytyi sanoma – JEESUS VOITTAA.
2. Mooses jälleen sana -TORA.
3. Mooses kätkee sanan JAHVE, myös sanomat : KATSO JEESUKSEN VERI ja – VANHURSKAUDEN OPETTAJA.
5. Mooses luvusta 10 -Hitler – Autzwitsin katkerassa meressä – natsien kuningas – Berlin – Saksa – skud-ohjus –venäläinen päivämäärä – Saddam – Irakin kuningas.
Tietääkseni kaikista Raamatun kaanoniin kuuluvista kirjoista on löydetty koodisanomia. Kerrotaan että apokryfikirjat eivät niitä sisällä, ei myöskään Leo Tolstoin romaanit, jne. Itse ajattelen että Pyhä Henki, kolmiyhteinen Jumala, osoittaa ylivertaisuutensa antamalla ihmisten kurkata yliluonnolliseen ilmoitukseen, Pyhään Sanaan. Raamatussa kerrotaan että Sana on ikuinen ja muuttumaton. Me saamme taivaassa opiskella jokaista Herran sanan kohtaa ja siellä on hyvät opettajat tukena, patriarkat, apostolit ja Herran Henki.
24.10.2023 Hilkka Oinonen