RAAMATTUPIIRI

Raamattupiirissä käymme läpi Raamattua luku kerrallaan ja pohdimme sen pohjalta syntyviä kysymyksiä ja vastauksia yhdessä. Tilaisuudessa saattaa olla myös alustus esim. lopunaikojen profetaaliseen ilmoitukseen liittyen. Raamattupiirissä on myös kahvitarjoilu noin klo 17.45 lähtien (vapaaehtoisella maksulla) sekä yhteislauluja ja rukousta.

Oma Raamattu on hyvä olla mukana, mutta seurakunnallamme on myös muutamia Raamattuja, joita voimme lainata jos sinulla ei ole omaasi mukana.

Raamattupiiriä juontaa yleensä seurakuntamme paimen Voitto Oinonen. Etusivun kokousilmoituksesta näet mikä Raamatun kirja ja luku on milloinkin vuorossa.

Tervetuloa Raamattupiiriin uudet kävijät ja myös jo aiemmin mukana olleet!



HERRA OPETA MINULLE TIESI


Ihminen elää täällä maailmassa oman aikansa, joku pitempään ja toinen vain hetkisen. Mikä on elämän tarkoitus? Miksi elämässä on niin kipeitä asioita: pahuutta, puutetta,
sairautta ja kuolemaa. Olemmeko vain ’sattuman oikku’, yksi pieni osanen soluista koostuvaa massaa, vai onko elämällä syvempikin merkitys? Näihin kysymyksiin ihminen hakee vastauksia, varsinkin silloin kun elämä koettelee häntä. Epäonnen ja masennuksen vallassa joku voi ajatella, että haluaisi päättää päivänsä ja päästä pois tästä murheen maailmasta, mutta mitä tapahtuu kuoleman jälkeen? Haihdummeko tyhjiin ja sammuuko tietoinen minämme? Moni pelkää kuolemaa, mutta myös tätä elämää. Mitä ihminen voi siis tehdä? Näihin kysymyksiin kaikkeuden Luoja ja Jumala haluaa vastata meille. Hän on antanut meille Raamatun, josta löydämme vastaukset kysymyksiimme.

Mutta miksi uskoisimme Raamatun ilmoitusta? Raamattu on kautta aikojen todistanut, että sen sanoma on totta, ja että se on Jumalan sanaa. Läpi vuosituhansien kirjoitukset ovat siirtyneet sukupolvelta toiselle. Raamatun sanoma kaiken synnystä, toteutuneet ennustukset, äärimmäisen hyvät ’ihmisen käyttöohjeet’ ja valtava viisaus hämmästyttää vielä tänäkin päivänä. Raamatusta löydämme hyvän ja pahan taistelun, joka on käynnissä maailmassamme. Se kertoo kuinka ihmisen yhteys Jumalaan katkesi ja synti tuli ihmiskunnan elämään. Raamattu kertoo myös miten ihminen voi pelastua synnin vallasta ja päästä takaisin Jumalan yhteyteen.

Raamattua on yritetty hävittää ja tuhota kaikin keinoin. Sen sanomaa on vääristelty ja ymmärretty väärin, mutta tänäkin päivänä se on maailman eniten painettu ja myyty kirja. Jumala on varjellut sanansa, että se olisi luettavissa ja kuultavissa. Pyhä Henki innoitti valitsemiaan henkilöitä kirjoittamaan juuri ne asiat, jotka Luojamme halusi Raamattuun. On ihmeellistä, että ihmiset kirjoittivat niin yhtenäisen ja sopusointuisen kirjakokoelman, jolla on sanoma vielä tällekin ajalle.

Raamattu kertoo myös tulevat tapahtumat, siksikin siihen kannattaa tutustua. Löydämmekö todella Raamatusta vastauksen mitä tapahtuu meidän aikanamme, tulevina päivinä ja jopa kuoleman jälkeen? Kyllä vain! Suurin osa Raamattuun kirjoitetuista ennustuksista ovat jo toteutuneet, mutta on myös niitä asioita jotka odottavat aikaansa tai ovat juuri toteutumassa silmiemme edessä. Raamattu raottaa verhoa myös kuoleman jälkeiseen aikaan. Voiko elämä olla tarkoituksellista ja voiko ihminen kokea syvää rauhaa kaiken kuohuvan maailman keskellä? Kyllä voi! Jumala haluaa lahjoittaa meille yltäkylläisen ja iankaikkisen elämän yhteydessään.


Raamattu on lukemisen arvoinen kirja ja myös yhdessä sen tutkiminen on hyödyllistä. Tule siis tutustumaan kanssamme tähän ikiaikaiseen ja ajankohtaiseen Jumalan sanaan eli Raamattuun ja löydä vastaukset kysymyksiisi! Raamattu kertoo, että kun etsimme, niin löydämme. Jumala antaa omilleen Pyhän Henkensä valaisemaan Raamatun sanomaa.


Siunaten: 28.8.2022 Suvi Ruotsalainen


Matt. 7:7-8 Anokaa, niin teille annetaan; etsikää, niin te löydätte; kolkuttakaa, niin teille avataan. 8 Sillä jokainen anova saa, ja etsivä löytää, ja kolkuttavalle avataan.


Psalmi 119:105 Sinun sanasi on minun jalkaini lamppu ja valkeus minun tielläni.


2. Piet. 1: 19-20 Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. 20 Ja tietäkää ennen kaikkea se, ettei yksikään Raamatun profetia ole kenenkään omin neuvoin selitettävissä; sillä ei koskaan ole mitään profetiaa tuotu esiin ihmisen tahdosta, vaan Pyhän Hengen johtamina ihmiset ovat puhuneet sen, minkä saivat Jumalalta.


Joh. 14:26-27 Mutta Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä on lähettävä minun nimessäni, hän opettaa teille kaikki ja muistuttaa teitä kaikesta, minkä minä olen teille sanonut. 27 Rauhan minä jätän teille: minun rauhani — sen minä annan teille. En minä anna teille, niinkuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko murheellinen älköönkä peljätkö.