Vertaus nälkäisistä lapsista, Matt. 7:9-11 ja Luuk. 11:11-13

Tässä vertauksessa, jonka Jeesus kertoi ja joka on talletettu näihin kahteen evankeliumiin, piirretään eteemme kuva ateriasta. Tässä ei vietetä häitä tai muita juhlapitoja kuten monissa muissa Jeesuksen vertauksissa, vaan kysymys on ihan tavallisesta jokapäiväisestä ateriasta johon vanhemmat ja lapset ovat kokoontuneet. Tavallisimmat ruoka-aineet olivat leipä ja kala ja toisinaan myös munat. Liha oli sen sijaan juhlaruokaa. Aterian kuvaus selvästi esittää mahdollisuuden, että joku isä pahan suovasti antoi lapsilleen huonoja ja vääriä antimia sen asemesta mitä he pyysivät.

Ensiksikin kysymys on leivästä. Juutalaiset käyttivät tuohon aikaan, josta vertauksemme on, varsinkin lasten leipinä pieniä, pyöreitä ja kovia leipiä. Jokainen sai oman leipänsä
aterioitaessa. Tällainen leipä päällisin puolin katsottuna oli kuin veden pyöreäksi hioma vaalea kivi. (Vrt. kiusaajan Jeesukselle osoittamaa kiveä erämaassa). Nyt Jeesus vertauksessamme mainitsee mahdollisuuden, että isä, hänen lapsensa pyytäessä leipää antoikin hänelle samankokoisen ja samannäköisen kiven.

Varmentaakseen asiaa Jeesus kuvaa tällaisen väärän menettelyn toisella esimerkillä. Gennesaretin merestä kalastettu, suolattu ja kuivattu kala saattoi olla käärmeen näköinen. Mitä jos isä kalan sijasta antaa lapselleen käärmeen. Lapsi tuntisi tulleensa käsittämättömällä tavalla petetyksi, eikä vain petetyksi vaan vieläpä käärmeen pistämäksi.

Ja että vertaus varmasti ymmärrettäisiin Jeesus kertoo kolmannen esimerkin. Isä poikansa pyytäessä munaa, antaisi hänelle skorpionin. Palestiinassa oli paljon skorpioneja.
Skorpioni saattoi ensi silmäyksellä näyttää ravulta. Pyrstössä sillä oli kuitenkin myrkkypiikki, jolla se antoi hirveän tuskallisia pistoja. Kyyristyneenä se oli hyvinkin munan näköinen. Tässä siis ajatellaan mahdollisuutta, että isä voisi antaa lapselleen käteen tuollaisen kauhean olion. Niin pian kuin lapsi tarttuu skorpioniin, hän saakin kauhean piston.

Nyt jokainen meistä sanoo: Niin ei yksikään isä menettele. Tämän tunnon Jeesus halusikin nostaa esille kuulijoissaan. Kuinka epäinhimillistä ja luonnotonta sellainen olisi. Kuinka
varmaa ja itsestään selvää on, että vanhemmat haluavat antaa lapsilleen hyviä lahjoja. Juuri tätä käsitystä Jeesus tahtoo vahvistaa ja siksi asiaa kuvataan niin voimakkain värein. Tässä on kolme tapausta, jotka kaikki sanovat samaa.

Vertaus teroittaa meille: Te vanhemmat, jos maailmassa on jotain varmaa, niin ainakin se, ettei teistä yksikään niin menettelisi. Minkälaisia te vanhemmat muuten olettekin, jopa
saatatte olla julmia ja kovia, tässä suhteessa ette petä. Monessa asiassa voitte olla erilaisia, mutta tässä asiassa olette kaikki samanlaisia. Onhan suurin velvollisuutenne ruokkia nälkäiset lapsenne. Nekin lapset, joilla on kurjat ja pahat vanhemmat, harvoin voivat kertoa jääneensä osattomaksi ruuasta jos perheessä yleensäkään on ollut ruokaa. Eiköpähän lasten ruokkiminen ole vanhemmille ensisijainen tehtävä. Ellei nyt vanhemmat ole kuolemansairaita tai että heidän mielensä järkkynyt.

Miksi Jeesus tahtoi vertauksessa näin voimakkaasti teroittaa tätä edellä mainittua ? Eikö sellainen johtopäätös ainakin olisi tästä tehtävä, että jos tällainen peruslaki on voimassa vanhempien ja lasten välillä, niin tämän lain täytyy olla voimassa myös korkeammalla tasolla, meidän suhteessamme Jumalaan. Voimmekin vertauksen kautta nähdä suoraan Jumalan sydämelle.

Siis: Jos kerran te pahat ihmiset osaatte antaa lapsillenne kaikenlaista hyvää, kuinka paljoa ennemmin taivaallinen Isä antaa sitä mikä hyvää on niille, jotka sitä häneltä anovat. Luukas evankeliumissaan korostaa, että se hyvä lahja, mitä Jumala haluaa antaa, on Pyhä Henki.

Syvennellään vielä vähän. Petetty, vietelty nainen voi epätoivossaan ja häpeässään juuri äidiksi tultuaan hyljätä, jopa tappaa lapsensa, mutta jos hän lapsen syntymän jälkeen on
kerrankin antanut lapselleen rintaa, on hänen melkein mahdoton olla tuntematta äidin rakkauden valtavaa voimaa. Tätä taustaa vasten me voisimme vahvistua uskossamme Jumalan isän rakkauteen. Voisimmeko alkaa uskaltaa luottaa Häneen enemmän hyvien lahjojen antajana. Jospa meille heräisi toivo ja aavistus siitä, että tässä usein pimeässä
olemassaolossamme on jotain tätä elämää suurempaa. Jumala rakastaa meitä iankaikkisella isän rakkaudella ja Hän antaa meille kaikenlaisia hyviä lahjojaan.

Voimme rukoilla Jumalaa varmoina siitä, ettemme saa Häneltä petollisia lahjoja, vaan varmasti hyviä. Jeesus mainitsee tässä Jumalan hyvänä lahjana erityisesti Pyhän Hengen. (Luuk. 11:13)

Tätä vertausta silmällä pitäen voimme varmuudella sanoa, jos joku asia on varma, niin se, anoessamme Jumalalta Pyhää Henkeä, emme saa pahaa henkeä. Mutta jos millä alueella sielunvihollinen aiheuttaa kaikenlaista pelkoa niin tällä. Olenko varmasti saanut Pyhän Hengen ja ovatko mm. kielilläpuhumiseni ja profetoimiseni aitoa? Mitä ovat nuo näyt, unet. ilmestykset, joita minulla on alkanut olla? Mikä on se voimavaikutus jota silloin tällöin tunnen käsissäni? Jos sinä olet anonut Jumalalta Pyhää Henkeä, niin tässä ei ole mitään asiaan kuulumatonta.

Esim. Paavali puhui paljon kielillä. Joku oli tehnyt tutkimusta kielillä puhumisen vaikutuksesta puhujan aivoihin. Sellainen aivojen osa aktivoitui, joka ei muulloin toiminut. Myös profetoimisen lahjaa Paavali kehotti anomaan seurakunnan rakentamiseksi.

Fariseukset syyttivät Jeesusta siitä, että Hän Beelsebulin voimalla tekee ihmeitä. Silloin Jeesus käytti vakavan puheenvuoron ja sanoo, että jos saatana riitautuu itsensä kanssa sen valtakunta ei voi pysyä pystyssä. Se ei siis ole mahdollista.

17.04.2023 ajatuksia kokosi Voitto