Mietteitä jouluna 2024

Luin jälleen joulun valmistelujen lomassa Jesaja 9 ja jakeesta 3 eteenpäin : ”Sillä lapsi on meille syntynyt, Poika on meille annettu, jonka hartioilla on herraus, ja Hänen nimensä on: Ihmeellinen neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen Isä, Rauhanruhtinas, herraus on oleva suuri ja rauha loppumaton Daavidin valtaistuimella ja Hänen valtakunnallansa; se perustetaan ja vahvistetaan tuomiolla ja vanhurskaudella nyt ja iankaikkisesti".
On ilo seurata joulupuheita jotka vievät meidät Beetlehemiin, Jeesus-lapsen seimen äärelle. Itselläni on myös syvä kiitos ja ilo iankaikkisesta armosta ja merkityksestä meille kaikille, minullekin tänä jouluna 2024. Joulussa on lukemattomia kerrostumia, lapsuuden joulut, oman kodin joulut ja kiireet omien lasten iloksi, joulujuhlien järjestelyt yksinäisille, seurakunnalle jne. Perheen äitinä moneen on pitänyt ehtiä ja monia huomata että joulumieli koskettaisi ympärillä olevia. Usein jouluiltana ajatukset kiertävät omaisten, tuttujen, sairaiden ja kärsivien luona ja rukous nousee Isän istuimen tykö – Herra anna sydämen joulu meille kaikille!
Taivaallinen Isä valitsi oman poikansa meille auttajaksi tähän pimeään maailmaan. Hän valitsi myös kansan, Israelin, eli Jaakobin pojat ja heidän jälkeläisensä, joiden avulla Hän sanoi ilmoittavansa tahtonsa muille kansoille. Hänen valittunsa ovat saaneet kokea vainoa ja kidutusta. Isän ohjeet ja pelastussuunnitelma eivät ole kelvanneet maailmalle. Mutta niille jotka iloiten haluavat turvautua Jeesukseen Kristukseen ja etsiä Taivasten valtakuntaa, joulu tarjoaa oikeita ”taivaallisia lahjoja”.
Tänä Jouluna v. 2024, henkilökohtaisia aarteita on tipahdellut iloksemme. Muutamia mainitakseni: Lähde- kokoustila avautui kerran viikossa käyttöömme. Eräs omaisemme koki vapautumista vaikeista elämänolosuhteista ja parantumista fyysisesti ja psyykkisesti. Etelässä asuva nuori löysi ystävän. Sairauksissamme olemme kokeneet apua jne. Riemullisella ja iloisella mielellä uskallan toivottaa sinulle, joka murheellisella sydämellä luet tätä kirjoitusta, usko murheesi Jeesuksen kannettavaksi!


Siunattua Joulua kaikille ja Vakaata luottamusta Herran johdatukseen Uudelle Vuodelle 2025! jouluterveisin Hilkka Kaarina